Tukea kasvuun ja kehitykseen

Europak on pitkän historian omaava muovipakkauksia ja puhallusmuovituotteita valmistava kotimainen yritys. Europak oli pitkään saman yrittäjäperheen ja toimitusjohtajan omistuksessa, kunnes vuoden 2020 loppupuolella mukaan tuli myös Korpi Capital. Omistajaperhe jäi pois, mutta toimitusjohtajana jatkaa edelleen yli 30 vuotta talossa ollut Harri Laaksonen. Yritysjärjestelyn myötä Europak sai pääomaa sekä uutta osaamista toimintansa kehittämiseen ja kasvattamiseen.

Europak on perustettu vuonna 1980, kun Hottien perhe aloitti muovituotteiden valmistuksen Espoossa. Yrityksen nykyinen toimitusjohtaja Harri Laaksonen aloitti Europakilla vuonna 1987 myyntipäällikön tehtävissä.

– Olin käynyt kouluni Turussa ja Europak oli ensimmäinen työpaikkani. Minulla ei ollut aiempaa kokemusta muovista, vaan huomasin vain avoimen työpaikan sunnuntai-Hesarista. Myyntipäälliköstä etenin ensin markkinointiin ja viimeiset 21 vuotta olen toiminut toimitusjohtajana. Vuosien varrella omistusosuuteni kasvoi hiljalleen, Laaksonen kertoo.

Tähän päivään mennessä Laaksonen on ollut Europakin palveluksessa siis yli 30 vuotta.

– Olen viihtynyt erittäin hyvin. Isoin haaste oli aikoinaan varmaankin se, kuinka turkulainen sopeutuu Helsinkiin, mutta siinäpä se, Laaksonen virnistää.

Tällä hetkellä Europakin tehtaalla Espoossa valmistetaan muovipakkauksia ja puhallusmuovituotteita. Päätuotteita ovat erikokoiset muovikanisterit ja -pullot. Omien tuotteiden valmistuksen ja myymisen lisäksi Europak maahantuo myös muovitynnyreitä.

– Teemme keskeytyvää kolmivuorotyötä. Tehtaamme toimii omassa kiinteistössämme, johon muutimme vuonna 1995. Meillä on hyvin tehokas ja uusi konekanta. Tämä on strateginen valinta, koska haluamme ylläpitää ja kehittää kilpailukykyämme koko ajan, Laaksonen kertoo.

Laaksonen-7309653.jpg

Korpi mahdollisti toiminnan jatkumisen samankaltaisena

Korpi Capitalin kanssa toteutettu yritysjärjestely sai alkunsa vuoden 2020 lopulla, kun Hottien perhe ja Laaksonen olivat jo ehtineet päättää, että Europakin koko osakekanta myytäisiin. Myymisen taustalla vaikutti Hottien perheen suhteellisen korkea ikä – omistajat olivat jo yli 70-vuotiaita. Koska kotimaasta sopivaa ostajaa ei uskottu löytyvän, siirrettiin katseet suoraan kansainvälisille markkinoille. Sopivan ostajan etsiminen oli jo aloitettu, kun Laaksonen sai yhteydenoton yritysjärjestelyjä tekevältä toimijalta, joka kertoi, että kotimainen sijoitusyhtiö olisi valmis ostamaan Europakin osakkeet kokonaan.

– Siinä vaiheessa esille tuli Korven nimi ja pääsimme sopimaan neuvotteluista suoraan heidän kanssaan. Korpi oli meille täysin vieras toimija ja selvittelimmekin heidän taustojaan huolellisesti. Kävi ilmi, että he eivät toimi perinteisen pääomasijoittajan tapaan, vaan sijoittavat suoraan omasta taseestaan. Tästä pidin kovasti, Laaksonen muistelee.

Hyvin pian neuvottelujen edetessä Laaksoselle kävi ilmi, että Korpi ei ole havittelemassa vain nopeaa exitiä, vaan on pitkäaikainen sijoittaja.

– Pidän itse tärkeänä sitä, että toiminta jatkuu täällä Espoossa ja tietysti tulevaisuudessa mahdollisesti myös muualla. Tärkeää oli myös se, että pitkäaikaiset luotettavat työntekijämme jatkaisivat yrityksen palveluksessa, Laaksonen painottaa.

Yhteistyö tukee Europakin kasvua

Tällä hetkellä Europakin arki siis rullaa tuttuun ja turvalliseen tapaan. Suuremmat muutokset on nähty hallitustyöskentelyssä. Korven mukaantulon myötä Europakin hallitus kokoontuu nyt aiempaa useammin ja on muutenkin huomattavasti aktiivisempi. Se antaa tukea myös tulevaisuudessa tavoiteltavaan kasvuun.

– Näen itse, että Korven mukaantulo oli erittäin onnistunut toimenpide. Saimme todella hyvää osaamista hallitustyöskentelyyn ja pääomaa toiminnan kehittämiseen. Olemme esimerkiksi muuttaneet aiemmin hyvin passiivisen kassamme aktiiviseksi, Laaksonen kertoo.

– Yhteistyö Korven kautta antaa erittäin hyvät lähtökohdat myös kasvutavoitteillemme, olipa kyse sitten orgaanisesta kasvusta tai yritysostoista, Laaksonen kiteyttää.

Perheyritys halusi mahdollisimman luotettavan ostajan

– Prosessin aikana pääsin tutustumaan nykyisiin hallituksemme jäseniin, Tatu Mäkimarttiin ja Mikko Fischeriin. He ovat nuoria ja hyvin dynaamisia kavereita.

Matemaattinen analytiikka ja yleinen aktiivisuus tulivat vahvasti esiin heti alkuvaiheessa. Minulle jäi heistä erittäin hyvä kuva. Esimerkiksi Mäkimartin tausta ja persoona tekivät minuun vaikutuksen. Hän on hyvin tarkka ja pedantti. Kuulun itse samaan sarjaan ja haluan, että kaikki menee niin kuin on sovittu. He pystyvät siihen parhaalla mahdollisella tavalla, Laaksonen kuvailee.

Vaikka Korpi onnistuikin vakuuttamaan Hotin perheen ja Laaksosen omalla osaamisellaan, ei päätös myymisestä ollut siltikään helppo. Koska kyseessä on pitkän linjan perheyritys, tuntui siitä luopuminen vaikealta.

– Tällaisessa tapauksessa luotettavan omistajan löytäminen on tärkeää. Jos tällainen mahdollinen ostaja löytyy, sopii se monelle perheyrittäjälle usein aika hyvin, Laaksonen sanoo.

Toimitusjohtajalla vapaat kädet

Koko prosessi aina ensimmäisistä neuvotteluista uuden holding-yhtiön perustamiseen ja virallisiin kauppoihin sujui lopulta hyvin nopeasti. Ainoa jarru olivat oikeastaan vain rahoituskierrokset – kyseessä oli rahallisesti sen verran suuri kauppa, että rahoittajien kanssa jouduttiin käymään läpi muutama kierros.

– Korven osalta olisimme päässeet prosessin läpi vieläkin nopeammin, Laaksonen toteaa.

Yrityskaupan jälkeen Laaksonen jatkoi Korpi Capitalin toiveesta edelleen Europakin toimitusjohtajana. Hän on hyvin kiitollinen siitä, että Korpi on antanut hänelle hänen omien sanojensa mukaisesti poikkeuksellisen vapaat kädet jatkaa toimintaa.

– Korpi ei ole halunnut puuttua operatiiviseen toimintaan. Välillämme vallitsee keskinäinen luottamus ja tämä toimintatapa on molemmin puolin erittäin hyvä, Laaksonen kiittelee.